Onneksi pilviverho suojasi edes paahtavalta auringolta. Jos olosuhteet olisivat olleet yhtä hurjat kuin pikamatkalla, olisivat ajat olleet vieläkin heikompia.
Salmen Jannekin totesi, että 45 minuuttia meni juoksemalla, mutta sen jälkeen eteneminen oli enemmän sellaista "hiihtämistä" ja taistelua itseään vastaan. Muuten Janne oli tyytyväinen, virheitä tuli yhteensä n. 2 min.
Mattisen Reka valitteli lievää ylitankkausta eli alku oli todella vaikeaa, mutta rastila 14 maaliin Reka oli yksi nopeimpia.
Satu Mäkitammi sujuvalla suorituksella selvään voittoon. Kirsi Tiira teki kolmella välillä virheitä yhteensä nelisen minuuttia. Reeta-Mari n. 3.30 ylimääräistä.
Vaikka reitti oli raskas ja moni menetti mahdollisuutensa varhaisessa vaiheessa, oli keskeyttäneitä vain kolme. Suurin syy vähäisiin keskeytyksiin oli varmasti se, että maasto ja rata olivat niin nautittavia, että tilaisuus kannatti käyttää hyväkseen.
Nikulaisen Pekka kuvasi radan luonnetta toteamalla, että tälläisen maaston ja radan ero puistokisoihin on valtava, kyseessä on kaksi eri lajia.
Maanantain aikana tulevat kartat reitteineen, loppuviikosta analyysi.